Am I actually getting better…?
I could almost say that I’m healing! I really don’t know how is that possible, cause I’m fatter than I’ve ever been! Though I’m also having the best time of my life. 
Well, ofcourse I still want to loose a lot of weight, but now I’m not hurrying it. So I’ve decided to start loosing weight by eating about 400-800 calories per day. After that I might try to do the quicker way, to eat only 200calories/ day. But first I’m gonna do it this way. It’s easier and I don’t have to suffer so much in the beginning. When I’ve gotten used to that diet, it’s easier to start the harder one.
Muttta oi kuinka voikaan olla elämä ihanaa taas kerran!! En oo varmaa koskaa ollut iloisempi kuin nyt! Siis ja tällä kertaa mun fiilis johtuu jälleen yhdestä ihmisestä, oon luultavasti jo sitä täällä kertoillutkin. Mutta tällä kertaa ei tarvitse mun kieltää itseäni ajattelemasta tätä tiettyä, voin vapaasti ajatella!! Miten joku ihminen voikin olla noin täydellinen!
<3
Luokka: Luokittelematon | 1 Kommentti »
I’ve Never Been Happier
And that’s perfectly true.
Tosiaankin, elämä on ihanaa!! En ole ehkä niin onnellinen, kuin voisin olla, koska jos olisin tän kaiken lisäksi ihannepainossani, niin olisin tietenkin onnellisempi! Ja olen ehkä hieman kipeä, joten se ihan pikkasen latistaa. Mutta Kuitenkin olo on silti mitä mahtavin! Miten joku toinen ihminen voikin osata tehdä olosta näin hyvän, sekä henkisesti että fyysisesti? Yksi pieni viesti puhelimeen ja oon onneni kukkuloilla! Yksi pieni s-y-d-ä-n viestissä, ajattelen tiettyä koko ajan! Sanotaanko nyt näin, että taitaapa hänkin ajatellu mua, koska eipähän olla oltu päivääkään pitämättä yhteyttä viime viikonlopun jälkeen <3 Ja nyt jos en joku päivä olisikaan siihen yhteydessä, olis kyllä aika tuskainen olo. Toisaalta ei saisi ola näin kiintynyt jo NYT, mutta en pysty pidättelemään itseeni! Tää juttu on sitäpaitsi alkanut paremmin kuin mikään aikaisempi, tää tuntuu niin oikealta ja helpolta! Näin sen pitäisikin mennä!
Ja nyt oon päättänyt, että laihdutan kyllä, mutta ehkä voisin yrittää tehdä sen terveellisemmin. Koska mulla ei ole kiire. Ja se on parempi niin, koska muuten tämä tietty henkilö saattaisi pelästyä. Ja silloin ei tarvitse vetää itseensä ihan tappiin, vaan voi elää samalla. Ja mä haluan elää!
Live Laugh LOVE
Luokka: Luokittelematon | 1 Kommentti »
Not quite right…eh
Tulin tänne poistelemaan merkintöjäni, mutten kyennytkään, koska niitä on niin paljon ja ne on muka niin hyviä. En halua menettää niitä! Tulin poistelemaan siksi, etten halua että mua tunnistetaan… Tosin tuskimpa kukaan muu, kuin lähimmät frendit voiskaan tunnistaa, mutta mitä jos joku tunnistaiskin? Vaikka itsensä?! Hui, se olis pelottavaa, oon purkanut tänne niin paljon sisimpääni, että ne jotka mut tuntee, järkyttyis. Ja miten ikinä kehtaisin katsoa niihin päinkään sen jälkeen? On mulla ihme blogi, kun ventovieraiden vieraileminen ei haittaa sitten pätkän vertaa, mutta jos joku tuttu lukis ja TUNNISTAIS, niin se olis joku maailmanloppu. Häpeisin silmät päästäni ja muuttaisin johkin korpeen. Sielä voisin itekseni asustella ja kuihtua pois, kosken pystyis elämään yksin. Mutten tuttujenikaan seurassa. Voishan sitä tutustua uusiin ihmisiin, mutta se tieto siitä, että joku on nähny ja lukenut kaiken ja tietää että sen kaiken takana olen MINÄ, niin en pystyisi sen tiedon kanssa elämään… Ehkä pitäis kuitenkin poistella näitä… Huuuh. No mutta mihin sitten oikein säilön nämä? Voinhan kopioida nää ja tehdä vaikka päiväkirjan, mutta mitä jos joku löytää sen? Tai laittaa muistitikulle, mutta mitä jos ne jääkin sinne, jos lainaa sitä vaikka kaverille? Mitä jos siltä muistitikulta löytyy joku säilömiskolo, johon se kaikki onkin tallentunut, vaikka oonkin ne jo poistanut?
Kaikki tää angstaus näistä postauksista on varmaa vaan varjo siitä, mikä mun sisällä taas tälläkin hetkellä velloo… Aina kun ei ollut mitää juttua, ei ollut tällästä “en-pysty-ajattelemaan-mitään-muuta” -fiilistä koko ajan, mutta toisaalta tykkään tästä vaiheeta silti enemmän. Mutta ah ja voih tää tietämättömyys! Tässä biisissä on joitan asioita, mitkä ei täsmää ihan täysin, ne pyyhin pois, mutta suurin osa on suoraan sitä minkä mä voisin nyt sanoa ääneen.
Vastaukset, Irinan sanoin:
Mut tiedätsä oikein kuinka mä pelkään
Et vielä tää juttu puukottaa selkään
Tää vois olla se mitä toivonut oon
Anna mulle ne vastaukset
Sä tiedät että mä tarviin ne
Kun on niin helvetin vaikee luottaa
Pelkkiin totuudenrippeisiin
Anna mulle ne vastaukset
En vaadi mut helpottaishan se
Mikään ei oo niin piinaavan tuskaista
Kuin epätietoisuus
Tell Me You Like Me.
Kiss Me.
Tell Me You LOVE Me.
Oh, please tell me you are never going to leave me.
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
fuckTHEshit
Vitutus nousee nousemistaan, mitä pidemmälle tää päivä menee. Tai siis oikeastaan ei, koska illalla on luvassa jotain aivan mahtavaa <3 Mutta silti, tää töissä kökkiminen alkais jo pikkuhiljaa riittään, lasken vaan minuutteja enkä saa mitään aikaseks. Turhauttavaa. Ja vielä on jäljellä ainakin 1h 20min, luultavasti enemmän. Ja se on aika perseestä. ET OIKEESTI JAKSA, ETTEKÖ YMMÄRRÄ?!
Muttta kun ajattelee iltaa, niin mieli kyllä lepää. Ja tänään otetaan sen verran kuppia, ettei kyllä huolet paina. Ihan naamat. 
No ehkei nyt sentää IHAN, mutta melkein. Koska sen darran haluan välttää. Kohtuullisesti, että jaksaa huomenna siivoilla ja lenkkeillä sekä käydä vähän shoppaileen cityssä, jonka jälkeen kaverin synttärit Aika jees. Ja huomenna siis pakko ottaa vähän rauhallisemmin, kun on töitä jälleen sunnuntaina. Urgh. Taas 8h. Niinku joo, rahaa tulee mut niinku ei, en oikeesti jaksais. Onneks loppuu työt vuoden loppuun mennes, sit tiettyhän sitä yrittää hommata jonkun toisen työn, mutta tätä samaa ei kiitos enää koskaan. Ei pää enää kestä.
Viillot kädessä on nyt sitte näyttäneet oikeen karvansa: Ne ei sitte jäänykkään vaan naarmuiks, ihan kunnon haavat. Enkö enää osaa ees arvioida, kuinka syviä teen, eikö mua enää muka satu? Kun joskus alottaessani sain tollasia viiltoja, kun olin ihan totaalishokissa jostain, ja lähinnä naarmuja, joista ei edes tullut verta, kun olin MELKEIN totaalishokissa. Nyt tein kauheet raapaleet ja ei tuntunu missään. Ja nyt joudun peitteleen niitä tänään, koska yks kaveri, joka tietää, ei TODELLAKAAN saa nähdä! Ja millä vitulla oikeen peitän ton sormi-halki-arven? Joku sormus kyl peittää sen, tiiän jo sopivan, mutten oikeen tiedä, onko se haava tarpeeksi parantunut jo. Koska jos se ärsyyntyy vielä, on siis sen verran vähän aikaa parantunut, niin se voi mennä pahemmaksi. Tai sitten siihen alkaa sattuun niin, että joudun ottaan sormuksen pois ja sillon kaikki näkee sen… Ehkä se olis vaan se laastari taas… 
typerää itsensä kiusaamista aiheuttaa ihan turhaa päänvaivaa itellensä… JA sitten tosiaan nää ranteessa olevat jäljet: Okei, laitan ison rannekorun, joka peittää ne ja vaikkei ees pysyis paikallaan, niin hämää sen verta, ettei kukaan tajua. Mut mitäs sit jos täytyy ottaa se pois, ENTÄ jos päädynkin yöksi eräälle, mitä se ajattelee, kun näkee ensin arvet ja sitten nää tuoreet pikkuviirut? Ihan h-e-l-v-e-t-i-n noloa. Enkä voi tosiaankaan laittaa laastaria, koska sit tää ko. kaveri joka tietää, kysyis että mitä sulla on tossa? Ja sitten se arvais. En osais sanoa, että mitä mulla on siinä. Muille nyt voin jopa selittää ton sormiarven jollain “leikkasin leipää”-hommalla… Mutta näille kahdelle, jotka tietää, en osais sanoa mitään. Ei hitto. Oon vaan niin vitun tyhmä, kun oon aiheuttanu tälläsenkin riesan itelleni.
Kun alotin viiltelyn, se oli vaan sellasta kokeilua, sellasta angstaamista porukoille, et hahah, teempä näin kun ootte noin kauheita. Mutta en tajunnut, että siitä tulisi tapa ja ongelma. Ihan hirveetä. Entä, jollen pysty lopettaan? En oo koskaan ajatellut sitä. Tosin en kyllä viiltele muuten kuin sillon, kun porukat haukkuu lyttyyn. Eli kun pääsen kotoo pois, niin eiköhän lopu. Viillän vain sillon, kun ne lyttää mut jonnekin vitun syvälle maanrakoon sanoillaan, enkä mistään pikkuriidoista. Ja ehkä pitäis antaa se linkkari äitille säilöön, koska sillon ei olis mitään, millä viiltää. Keittiöveistä nyt tuskin kehtaisin hakea. Mutten halua antaa sitä veistä pois, siinä on joku turvallisuuden tunne, kun tiedän, että se on siellä laatikossa. Ja sitä toista linkkaria kaipaan ihan järjettömästi, sitä, jonka äiti jo vei pois. Haluan sen takaisin, koska siihen liittyy niin paljon muistoja, eikä vain viiltelystä. Ja se on niin kauniskin… Se on liian tärkee mulle, ehkä pitäis käydä etsiin se jostain, toivottavasti se ei oo järkytyksissään heittänyt sitä kokonaan pois.
Huoh, en kyllä enää jaksa tehdä enää töitä..
But now I can go home, jej!
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Totally boooooored…
Siis ihan järjettömän tylsää ja vielä siihen päälle oon NIIN väsynyt! Ja nyt vielä pyörryttääkin… Huhhuh… Kohta kai kupsahdan tohon lattialle ja alan nukkuun.. Oon kerran miettiny, t mitä jos menis pöydän taakse nukkuun, huomaisko kukaan? Se olis NIIN jees. Tai jos vois mennä aristoon nukkuun. Ottais vaan taskulampun mukaan ja painelis sinne ihan perälle, sammuttelis valot perässään, niin kukaan ei tulis kattoon, onko sielä ketään, koska eikai kukaan nyt pimeessä työskentelis. Niin hah, voisin nukkua sielä aina puolipäivää :)) MUTTA siellä on oikeesti sitten niin pimeetä, että alkaa jo ahdistaan, jos on yksin. Ihan sairaan pelottavaa oikeesti! Jo sekin, kun menee sinne yksin ja joutuu aina meneen vähän sinne huoneen puolelle ja hakeen katkasijaa pimeessä, ennen kun valot syttyy, niin on jo suht ahdistavaa. Jos sielä oliskin joku, niin sitä ei näkis, ennen kun se tarttuis kädestä kiinni. Ihan kun suoraan jostain kauhuleffasta. Niin eipä ihan hirveesti tee mieli mennä sinne yksin pimeessä. Sielä on vielä niin paljon tavaraakin, että sielä voi vilistä vaikka mitä hiiriä ja rottia. Ja muutama hämähäkkiä sielä on jo mennytkin, enkä tosiaankaan oo niiden ylin ystävä. Pienimuotoinen araknofobia ehkä.
I could have done it already. But I haven’t. So it’s still there waiting for me. But I won’t give up.
Luokka: Luokittelematon | 1 Kommentti »
Jag vill ha nya kläder!
Eftersom jag har MASSOR av kläderna… Och inte pengar. Kanske du kan köpa som dyna, nya kläder för mig?
Haahaaah, nyt kokeiltiin vähän ruotsia, jota oon viimeksi tarvinnut kaksi vuotta sitten yo-kirjoitusissa. Eka kerta sen jälkeen, kun mihinkään oon sitä kirjoittanut, oli nyt :DD Noo, josko se palautuis, koska nyt sitä vois alkaa tarviimaan vaikka jos pääsis vähän stockalle duuniin. Siitä olis kai jotain hyötyä. oon sellasta kuullut o.O
Och många mina vänner har lärat sig att tala svenska. Dom har flyttat till Sverige.
Ja tossa lauseessa oli varmaan tasan kaks sanaa oikein, eikä ykskään oikeessa paikassa. :DD vähän on kieli hakusessa, ei vittuuh…
Mut siis en tiiä, oli vaan pakko päästä kirjottaan edes JOTAIN. En tiiä, miten oikein suhtautuisin asioihin. A sanoi että se EHKÄ tulee huomenna, muttei ole varma. Eli luultavasti se sanoo samana iltana taas, ettei ehikään kun pitää lukee tai muuta paskaa. Vitun kusipää, itte oli ihan vitun ihastunu muhun kun ekan kerran nähtiin ja vittu pyys mua yöksi, nyt ei enää voi ees nähdä! Mitä vittuaah. Oikeesti. Pidettäis vaan hauskaa, onko niin vaikeeta? Saa panna mua vaikka kymmenen kertaa samana yönä, läpi koko yön, eikö yhtään houkuta hää?? Vituttaa, kun se on niin kuuma. Ei, kun se että en voi olla ajattelematta sitä, vaikken dating-mielessä ajattelekaan, vaan HALUAN sitä. Joskos laittais sille “muka-känniviestin”, jossa vaan sanois että tuun yöks, haluan sua… Voi vitun urpo. Saisit sen, mitä haluatkin ja mä saisin myös. Kevytsuhde, jonka ei oo tarkotuskaan kestää, koska kumpikaan ei halua siitä mitään pidempää… oonko tosiaan näin puutteessa? Kaipa taidan vaan olla.. Jos asuisin yksin, niin olisin saanut viime vkl ja saisin varmaan nytkin. Mutta enpäs vaan asukaan, joten en tiedä kehtaanko. Ehkä, ehkä en. Porukat vaan on vähän liian kuuloetäisyydellä. Mutta jos pistää oven kiinni ja yrittää ainakin olla hiljaa… PUUUUUUHHH; onpas ärsyttävän vaikeeta… Miksei porukat ja veli vois vaan lähtee just siks yöks johkin reissuun? Olisko aika siistiä…
That’s my cool and I can’t take it off
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
!WaitingForFriday!
Yes I’m really looking forward to it! Cause that’s when I am gonna get drunk! And maybe I’m gonna meet A! Though I don’t wanna start a relationship with him. But he already admitted that it is not in his interests either. And that’s gooooood. Cause he’s just not that kind of guy! 
And oh, how many mistakes I must have made in that text above. My english really isn’t that good that I could actually write it and be proud of what I’ve written in the same time. huh. Maybe I should take a class to improve it.
Ja eiköhän palata takaisin suomenkielen mielenkiintoiseen maailmaan, Eipä taida olla fiksua kirjoitella enkuks, varsinkin kun taito ei tosiaan oo järin häävi. Kyllähän sitä ymmärtää ja puhuukin, mutta kirjoittamisessa ilmenee IHAN kaikki virheet ja päätin sitten nolata itseni näin kaikkien edessä. Laughter isn’t forbidden so go ahead!
Nyt kuitekin takaisin mun arkisiin ongelmiin. Eilen riitelin TAAS isäni kanssa, turhista asioista ja tietysti tää sanoi mulle kaikki asiat, jotka tiesi satuttavan eniten. Juuri pari viikkoa sitten kun pidettiin pieni faitti äidin kanssa, viilsin sormeeni uudemmalla linkkarilla, koska äiti vei toisen sen jälkeen kun kerroin sille viillelleeni. No herranjestas se olikin paljon terävämpi kuin tämä vanhempi!! En oo IKINÄ ennen viiltänyt niin syvään! Se oli tosi pelottavaa, haava ei ollutkaan sellainen viiru, mistä veri tulee pikkuhiljaa ulos, pikkuruisia tippoja vaan. Se iho oikeasti HALKESI, ja näin jotain lihaa sieltä syvältä! Verikin oikeen pulppusi ulos! Onneksi en vetäissyt mihinkään jänteeseen asti, olisin vihannu itseäni niin paljon! Mutta nyt haava on jo kohtuulailla parantunut, pieni rupi on vielä ja nyt alkaa muodostua selkeämielikuva siitä, millainen arpi jää. Aivan järkyttävä! Tummanpunainen halkio, olisin varmaan tarvinnut tikkejä, Siinä taas yksi muisto lisää.
Tuon edellisen jälkeen päätin, etten enää viiltele, haluan käyttää toppeja kesällä. No eilen, kun riitelin isäni kanssa, menin taas laatikolleni ja otin linkkarin esiin (meinasin itseasiassa sanoa viimeksi äidille, että vie linkkarin pois, kosken enää halua viillellä, en kuitenkaan kertonut, missä se oli). No siinä sitten poruissani yritin estää itseäni, mutta tein linkkarin kärjellä ihan pieniä viiruja, jotka eivät tuntuneet, eivätkä edes aluksi näkyneet. Meni hetki, ja katoin rannettani. KUUSI punaista haavaa kädessä, näkyviä ja osasta tuli hieman verta. Miten se oli mahdollista, koska hyvä jos terä edes kosketti ihoa? En ymmärrä. Ja nyt joudun jälleen keksimään isoja rannekoruja käteeni piilottamaan jäljet niinkauan, kun ne parantuu. Ei nämä jäljet näkyviksi jää, mutta kyllä niistä tän yksi-kaksi viikkoa ihan tarpeeksi riesaa on. Että jälleen näin, nyt tekis mieli luopua siitä linkkarista, mutta tulis kyllä turvaton olo. Mutta taitaapi olla paras ratkaisu lähteä kokonaan vaan pois porukoilta, eilen just löysin muutamia kivoja kämppiä, vuokratkaan ei olleet hirveän isoja. Joten here I come ylhäinen omakämppä!
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Happy for once…
Yritin kovasti etsiä kävijälaskuria tuohon oikeaan alakulmaan, mutta tietotekniikkataitoni eivät siihen mitä ilmeisimmin riittäneet.. Miks näistä asioista pitääkin tehä vaikeita, hä? No, nyt mulla ei ole hajuakaan kuinka moni tätä blogiani käy lukemassa, joten en osaa arvioida, voiko kyseiseen joukkoon mahtua tuttuja. Toivottavasti ei.
Noh, ensi viikonloppu tuleeki sitten oleen aikamoinen pläjäys. Töitä ja kännäilyä, tuli yhdet synttärit vielä tuohon lisäks, joten nyt olis kahen pvän putki taas tiedossa. Eipä mitään, yritän pysyä kohtuudessa ainakin lauantaina, koska täytyy olla kuosissa menossa seuraavana pvänä töihin. Mutta ai että kuinka innolla taas ootan tulevaa vkloppua! Mulla on vaan niin mahtava fiilis nytten, en tajua miks, mutta onpahan vaan! Okei, ehkä tiiänkin, se johtuu siitä yhdestä. Kerrankin tää kaikki tuntuu niin HELPOLTA! En ees oo tajunnut, ehkä sen pitääkin tuntua näin helpolta, kun kumpikin tykkää toisesta yhtä paljon. Aika hienoa, ei tarvii todellakaan olla niin hemmetin ahdistunut joka sekunti ja nyt tuntuu, ettei oo ainoana vastuussa siitä, tuleeko yksinkertaisesti yhtään mitään tapahtumaan. Tietää, että se toinenkin haluaa OIKEASTI nähdä, ettei se ole sille ihan sama. Tai nooh, en kyllä siltikään tietenkään voi satavarmaksi tietää, asiat voi muuttua jne, mutta tällä hetkellä fiilis on mukava. Tosin aika hassua, että myös se toinen kuitenkin HALUSI nähdä, kun kerran ehdotti törmäilyä, jos satutaan samaan aikaan samaan paikkaan. Hahh, en ymmärrä miten musta on tullut yhtäkkiä näin suosittu! Tai siis onhan mulla ennenkin ollut kavereita, mutta silloin en voinut kutsua niin paljoa porukkaa bilettämään, nyt määrä on varmaan nelinkertaistunut! Ja herranjestas kuinka upealta ja hyvältä se tuntuu! Ja siis kaiken tän keskellä tappelen itseni kanssa kokoajan. Mutta onneks oon taas alkanut nauttia elämästä, varmaan koko lukion ajan olin aikalailla omissa maailmoissani, tai niiden muutamien kavereiden kanssa, jotka olivat läheisimpiä. Nyt oon saanut lisää läheisiä ystäviä ja paljon uusia kavereita, mulla on enemmän ohjelmaa kuin ikinä! Ei kaikilla ole, joten oon todella onnekas! Ja juuri kun pelkäsin, että jossen pääse kouluun, niin jään ihan yksin kun muutama hyvä kaveri muutti toiselle paikkakunnalle. Oonpas sitten tosiaankin toteuttanut yhden “haaveeni”, että en enää möyri itsesäälissä ja ajattele vain laihtumista, koska voin ajatella sitä samalla kun pidän hauskaa, enkä menetä kavereitani! :)) Tää kuullostaa NIIN typerältä lesoomiselta, mutta ihan sama! Kirjoituskiele on ihan persiillään, eikä normiangstista oo tietookan. Mutta kerrankos saan tänne vähän positiivisemman kirjoituksen, joten mikäs siinä.
Ja mitä kauemmas taakse kirjoituksissani meen, kun luen niitä vanhoja, niin näkee, ettei ole mielessä pyörinyt kuin se laihtuminen. Nyt oon saanut niin paljon muutakin ajateltavaa, että se on jäänyt hieman taka-alalle. Kyllä se on ehkä jopa vahvempi, kuin ennen, muttei niin ahdistava. Ja en enää halua laihtua “liian laihaksi”, pistin tavoitteeni jopa niinkin ylös, että olen normaalipainon rajalla! Ja tämä ihan siksi, että oon huomannut, ettei tarvitse olla överi-laiha, että ihmiset huomaa sun ulkonäön. Sillon ne huomaan vaan sen laihuuden, ja nykyyään haluan että ihmiset mieluummin IHASTELEE j on kateellisia, eikä kauhistele, Ja jätkätkin tykkää enemmän, jos on tissit ja perse. Jos olisin päättänyt jatkaa aina 44-46kiloon asti, niin menis kyllä chaanssit aika moneen. Nyt kun tiedän, niin ei tarvitse vetää yli ja sitten lihottaa, vaan siihen normin rajoille, jolloin olen kauneimillani <3
Hello beautiful world! Let the sun shine and music play! I enjoy!
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
Yeah, that’s me…
Ei hemmetti, oon vuodattanu tänne kyllä niin kaiken minka vaan voin, että jos joku tuttu lukee, niin varmasti tunnistaa!! Oushit, oikeesti aika paha, en ehkä oo ajatellut tätä ihan loppuun… TOSIN en ikinä laita avainsanoja eikä mun blogi hyppää ensimmäisenä silmille missään, se pitää tavata ihan oikein, että ees löytää googlettamalla. Kai. Mutta silti alkoi jänskäämään, jos joku tuttu pääsis nää jutut lukemaan, niin olis aika kusiset oltavat. Nää jutut on siis sairaita välillä… No mut ehkä kukaan ei tänne eksy, tai ihan sama, jos joku tuttu, niin sittenpähän se on ollu tarkotettukin niin… Jeeeeps, kaipa se niin on.
Mut mihinkäs sitä vois palata kuin siihen että feilasin eilisen päivän ihan totaalisesti. Tai no en överiksi vetänyt, että ei niin paha, kuin olis voinut olla, mutta ihan tarpeeksi paha. Ja mun on ihan PAKKO laihtua tarpeeksi ennen sitä tärkeää reissua!! En kestä, jollen laihdu! Ja joudun vielä teettään mekonkin sinne, jollen laihdu ;S Mun on nyt kyllä pakko ryhdistäytyä!
Minkähän mä tähän saisin, ensinnäkin tää kauhee pakkanen vähän tekee pahaa keuhkoille, jos vetää kunnon lenkkiä. Eli voisko sää aika pirun nopeeta lauhtua!!! Ja sitte vielä sellanen systeemi, että mun netistä tilaamani ihanat korkkarit on just sitten sellaset, et olis tarvinnu ottaa ne 38 tällä kertaa. Yleensä menee aina 37, 38 lonksuu. Mutta eipä tietty tällä kertaa, ja kun ajattelin et nää saattaa olla liian korkeet, tilaampa toiset, no tietty otin nekin kokoo 37!! TOSIN ne on eri merkkiä, että ehkä ne istuu jus sopivasti.. Tai sitte vaihdan molemmat.. FUUUUCCCKKK!!! Ei oo elämä helppoo.. Toisaalta mulla on parempi olo kuin pitkään aikaan!!
Ja se johtuu kyllä yksinomaan YHDESTÄ henkilöstä, ehkä vähän A:stakin mutta pääasiassa T:stä!!! En tiedä miten se on mahdollista, että kun alkaa edes vähän katsoon toista “sillä tavalla”, niin ei pysty olemaan päivääkää ajattelematta! S:n tapauksessa oon nyt lakkaamatta ajatellut sitä joka helvetin päivä MONTA kertaa, alussa ehkä n. pari kertaa päivässä, kunnon jutun alottamisen jälkeen ihan hemmetisti, n. joka toinen minuutti, “eron” jälkeen aluksi joka sekunti ja nyt ehkä 5-10 kertaa pvässä… Miten raskasta se on sitten, kysyn vaan? Ja tähän päälle sitten tää epämääräinen A ja ihana (ainakin vielä ihana, toivottavasti sellaisena pysy ja parempanakin!) T. Joka saakelin hetki ajattelen niitä. Mitä oikeen ennen ajattelin, kun nyt sinne ei 24/7 laihtumisen lisäks mahdu muutakun nää?
Mutta toisaalta en valita yhtään, mulla kävi aivan mieletön flaksi ensin S:n kanssa, opin niin järjettömän paljon itsestäni ja ylipäänsä suhteista. (Tähän väliin muistin että oon miettinyt, että millä nimityksellä oikeen voin S:ssää kutsua? Kun ei se oikeen oo mun exä muttei sit mikää pelkkä juttukaan.. Tai ehkä se oli pelkkä juttu… Eihän me missää vaiheessa seurusteltu, tapailtiin vaan… Mutta herranjesta jos joku mun kavereista alkais jotain sen kanssa, sille kaverille en enää ikinä puhuis, se on kuitenkin sen verta arka asia mulle vielä… Ja just mietinkin, että jos lukisin tyyliin facebookista, että S on parisuhteessa käyttäjän plaa ja plaa kanssa, niin mulla ottais aika koville. Ei tietty enää sitten, jos ja kun olisin itse onnelisesti parisuhteessa, mutta vielä lähiaikoina (ja ehkä vaikka mulla oliskin poikaystävä sillä hetkellä) niin vihaisin sitä muijaa yli kaiken, vaikkei se S:ssää multa olisikaan vienyt.. Silti.. Toivottavasti se olis ainaki rumenpi, kuin minä, helpottais ainakin vähäsen. tai oikeestaan aika paljon :D). Ja jos mulla kävi flaksi S:ssän kanssa, niin kävi kyllä ihan hyvin A:n ja T:nkin kanss, koska ne ylipäänsä oli/on niin kiinnostuneita! Sinänsä aika jees, ei ainakaan jää tunnetta, että en olisi enää haluttava, tai että S oliskin ollut ainoa, joka mua haluaa. Ja nyt siis fiilis on kuitenkin ihan hyvä Se vaan etten tiedä oikein mitä tehdä, koska A ei vaikuta NIIN kiinnostuneelta, kuin T, mutta toisaalta T on nuorempi ja asuu kaukana. Ja taas toisaalta ei kannata yrittää jotakuta, jota ei kiinnosta tarpeeksi, joten ehkä pitäis A.n kanssa vain antaa olla. Toisaalta en vielä yhtään tiedä, millainen se on. No ookoo, myönnetään, että oon nähnyt sen jo kolme kertaa ja T:n vain kerran, ja T vaikuttaa jo nyt kivemmalta ja nimenomaan sen luonne vaikuttaa paremmalta, sellaiselta mun kanssa toimeentulevalta. A:n oon jo nähnyt monta kertaa, ja vieläkää ei oo sellainen varma olo.. Mutta kun se vaan on NIIN hyvännäköinen!! PAITSI en oo nähnyt sitä pelkissä boksereissa, joten en tiedä kuinka timmi se on, siis onhan sillä lihaksia ja se vaikuttaa täydellisesltä, mutta satavarmaksi ei voi tietää esim. vatsalihaksista, näkyykö ne ja kuinka paljon, ennen kuin on oikeasti NÄHNYT. Mutta T:n oon nähnyt, se on täydellinen.. ÄÄhh, jokatapauksessa tiedän, että kaikelle, mitä tapahtuu, on jokin syy. Jos jokin asia ei meniskään niinkuin haluaisi, niin siten on tarkoitettu. Ja vaikka asia olis kipeäkin, niin se on tapahtunut sen vuoksi, että jotain parempaa on edessä. Ainakin uskon niin
There’s still a lot of things to discover, more than you’ve ever imagined… But eventually you’re gonna find out the truth. Everyone does.
Ja ehkä totuus on kerrankin tarua ihmeellisempää
Luokka: Luokittelematon | 1 Kommentti »
And yes, it all happened AGAIN.
Hahhah. Mitenkäs taas kävikään, jo toistamiseen yksi sen hetkisistä peloista kävi toteen. Järjetön pettymys, nice. Ihan kuin olisin joku The Sims-pelin hahmo, jota ilkeä pikkukakara ohjais tekemään kaikki väärät valinnat ja täyttäisi sen pelot toiveiden sijaan. Niimpä niin, viimeksi kn kirjoittelin, olin kuset housussa, että entä jos A ei OMASTA pyynnöstään huolimatta haluakkaan mun menevän yöksi sen luo… Ja pelkäsin, että koko homma peruuntuu. Ehkä niin oli tarkoituskin, mutta jokatapauksessa peruihan se. Mutta Lopputulos ei ehkä kuitenkaan ole niin paha, kuin luulin. Siis se tuntuu vielä olevan kiinnostunut, ehkä saan sen houkuteltua baariin. Tai ehkä en. En tiedä. Se luultavasti pelästyi, että haluan jotain liikaa. Se on kuitenkin KAKSI kertaa sen perumispuhelun jälkeen ottanut oma-aloitteisesti yhteyttä. Mielenkiintoista ja aika vidun random…
Muuttta, mitäs muuten paranemiseen päin kuin että uutta peliin vaan. En ole mitään “ihan sama kuka, kuhan joku”-tyyppiä, lähdin tsiigailu-fiiliksellä ulos, niinkuin nykyään ehkä aina, jollei ole jotain juttua päällä, mutta niin ne taitaa muutkin lähteä. Jokatapauksessa jos joku kiva tarttuu mukaan, niin mikäs siinä. Tällä kertaa katselin jo aikasemmin baarissa istuessani kivannäköisiä jätkiä, muutama olikin sitten oikeasti kiinnostavan näköisiä. Ja yksi erityisesti, menin vaan tanssimaan, ja juuri tämä kyseinen henkilö huomasi sitten mut. Ja erityisen siitä teki jo heti se, että se KYSYI multa ensin haluanko tanssia sen kanssa, sen sijaan että olisi alkanut heti lähentelemään. Niinun jätkät yleensä. Harmi että se on toiselta paikkakunnalta… Tosin ei se paljon lähempää toiselta paikkakunnalta voisi olla, että sinänsä Mutta sepä olikin jotenkin toisesta äärilaidasta, mun ei tarvinnut tehdä MITÄÄN, meinasin pyytää sitä tanssimaan, mutta se ONNEKSI ehti ensin. Ja se lähti jatkoille, tosin itse se sitä ehdotti. Ja SE pyysi MUN numeroa, ei toisin päin. Jotenkin näissä tilanteissa, kun joku pyytää mun numeroa, eikä mun tarvitse pyytää jätkän numeroa, niin ne on ollut aika kiinnostuneita. Ja kaiken edellä mainitun lisäksi SE otti vielä viestillä muhun yhteyttä, ei tarvinnut tehdä edes sitä!!! Jospa tää kerrankin olis kiva juttu, eikä sellainen päänvaiva, niinkun nää on tähän asti tuntunut olevan. Ja se kroppa! Jumalainen, en vois parempaa toivoa. Joten itelle sit pikkukiire pudottaa nää ylimääräset kilot… Ja kyllä ne tippuu nyt nopeeta, en tiedä koska seuraavan kerran tulen sen näkemään, mutta ainakin olen jokatapauksessa paremman näköinen, kuin olin tällä kerralla kun se mut huomasi. Joten se ei voi uskoa onneaan ja silmiään kun seuraavan kerran minut näkee!
Sometimes I even enjoy of my life.
La Joie de Vivre. The Joy of Living. <3
Luokka: Luokittelematon | Ei kommentteja »
